Kun minä olin nuori jonne, ensimmäisiä katsomiani animusarjoja oli Evangelion. Silloin animen lataaminen oli hc-kamaa: oli modeemi, väärät kodeekit (en kuullut videolta ääntä) ja kuva oli jotain luokkaa 100 x 150 pikseliä. Myöhemmin ostin vielä DVD-kokoelmalaatikon, koska pidin sarjasta todella paljon. Isot robotit, Shinjin angstaaminen, maailmanloppu, mahtavaa shittiä, varsinkin, jos olet 14-vuotias yläastelainen! Taisinpa jopa tulostaa Evangelionista yhden kuvan ja näytin luokan tytöille. Smooth criminal, baybee!
Pikakelauksena noin yhdeksän vuotta eteenpäin ja esiin astuu Rebuild of Eva -leffasarja, josta nyt ilmestyi internetiin enkkusubeilla toinen osa (huom. nykyään blu-ray -tasoista kamaa, voi voi sentään kun nykynuoria suositaan). Ensimmäinen leffa oli suurelta osin samanlainen kuin sarjan ensimmäiset jaksot, eivätkä tapahtuneet juuri eronneet alkuperäisestä juonesta. Ykkösleffan silmäkarkkimäärä ja -laatu oli erittäin hienoa, samoin soundtrack. En lukenut kakkosleffasta mitään spoilereita, joten lähdin avoimin mielin katsomaan Hideaki Annon uusinta teosta. Ja voin kertoa, että se vasta orgasmeja aiheuttava leffa olikin! Toiminnan määrää oli lisätty huomattavasti, visuaalista antia hiottu entisestään ja taustamusiikit toimivat kuin kokaiini narkkarin nenässä! Elokuvan juoni poikkeaa jo paljon alkuperäissarjan juonesta esim. uusien Evangelion-robottien ja ihmissuhteiden muodossa, vaikka tärkeimmät tapahtumat ovat pääosin samoja kuin sarjassa. Onpa mukaan laitettu myös uusi Eva-kuljettaja, Mari, joka hahmona on periaatteessa uusi ja paranneltu Asuka. Marin rooli on lähinnä olla silmäkarkkina ja joukon sekopäisenä/mysteerisenä naisena, jolle otakut runkkaavat pimeässä. Tämä on varmasti kylmän laskelmoitu temppu, jonka avulla tekijät tahtovat lypsää rahaa. Toisaalta nyt kun mietin, niin koko leffasarjanhan tarkoitus on lypsää VIELÄ ENEMMÄN rahaa faneilta, joten enemmän tai vähemmän kaikki on laskelmoitua rahantuloa...Mikäs siinä, kun se kerran toimii!
Mari tekee Asukalle German suplexit!
Mielestäni komein kohtaus elokuvassa on se, kun Asuka, Shinji ja Rei yrittävät pysäyttää avaruudesta putoavaa Sahaquiel-enkeliä (joka on periaatteessa jättimäinen elävä pommi), joka aikoo tuhota Tokyo-3:n. Tämä kohtaus löytyy toki myös sarjasta, mutta se tiivistää hyvin elokuvan sielua - koko kohtaus on hiottu niin äärimmäisen täydelliseksi audiovisuaaliseksi orgasmiksi, että paantuneimmankin animekriitikon on vaikea olla ihailematta sitä. Jos haluatte tarkastaa mitä tarkoitan, niin tässä ensin vanha versio, jonka jälkeen tarkastelkaapa tätä uutta versiota. Pahoittelen trololol-subeja, mutta nämä saavat tähän hätään kelvata. A.T. FIELD FULL POWER FUCK YEAAAAAAAAAAAAHHHHHH -fiilis.
Eli tiivistetty mielipiteeni leffasta: vanhalle fanille erittäin hieno kokemus, ei ole turhan samanlainen alkuperäissarjan kanssa (joka on hyvä asia), tekijät tietävät mitä fanit haluavat eikä siinä ole mitään väärää. Onneksi myös kaikkea "syvällistä" pohdiskelua ei ole poistettu, mutta sitä on vähennetty sopivaan määrään. Harva leffa on saanut minua nostamaan nyrkkejäni ilmaan, mutta tämän kohdalla tuli sellainen spontaani reaktio loppuvaiheilla. Shinji muuttui sarjan masentuneesta ujonyymistä totaaliseksi pahaperseeksi. En voi vieläkään uskoa!
Vanhaan aikaan tiedostojen koot olivat myös sitä 50Mb:n tasoa. Reiluun sadan Mb:n tasoon hypättäessä pitkin jo miettiä säilyttääkö sillä ekalla koneellaan mistä sarjasta ne viisi jaksoa jotka sinne kaiken muun kaman lisäksi mahtuivat.
VastaaPoistaToden totta. Oli se kyl aivan sairasta aikaa. Tuntuu ihan joltain vitsiltä muistella niitä, varsinkaan kun parhaita kohtauksia ei voinu kattoa youtubesta v.1999/2000... siinä sitte miettii, että onko tän jakson kohtaukset eeppisempiä kun ton toisen, jotta voin mehustella myöhemmin =D
VastaaPoista