Päivän mangosalaatti - Deadman Wonderland

Sattumalta näin 4chanissa kuvan, johon joku anonyymi oli listannut hänen "unelma-animesyksynsä". Kuvassa oli sellaisia vakioituja ajatusorgasmeja kuten uusi Berserk tai Vinland Saga, mutta silmääni osui muutaman tuntemattoman sarjan kohdalla nimi Deadland Wonderland. Koska sarjan nimi maistui suussani hyvältä ja lyhyt synopsis vaikutti kiinnostavalta, päätin tarkastella sarjaa internetin syövereissä lähemmin.

Deadman Wonderlandin päähenkilönä on poika nimeltä Ganta Igarashi. Sarja alkaa, kun Gantan luokka suunnittelee luokkaretken järjestämistä maanjäristyksessä uponneen Tokion alueelle, Deadman Wonderland -vankilahuvipuistoon (luitte oikein). Kun Ganta katsoo ulos kolmannen kerroksen luokkahuoneen ikkunasta, hän näkee ulkona punaisiin pukeutuvan, leijuvan miehen. Ennen kuin Ganta ehtii reagoida mitenkään, on tämä mysteerinen hahmo tappanut kaikki hänen luokkakaverinsa erittäin verisesti. Kun Ganta lopulta herää sairaalasta, häntä syytetään ainoana selviytyjänä ystäviensä murhasta. Vaikka Ganta on viaton, hänet tuomitaan kuolemaan ja passitetaan saman tien Deadman Wonderlandiin.

Ganta, Red Manin käsi, Mimin pää - holocaust

Ganta huomaa nopeasti, ettei kaikki ole vankilahuvipuistossa aivan "normaalia". Lähes välittömästi hänen sellin seinän läpi tulee albiinotyttö nimeltä Shiro. Vaikka Shiro vaikuttaa lapsenomaiselta ja viattomalta, on hän kuitenkin fyysisesti ällistyttävän vahva (kuten sellin seinän hajoittaminen osoittaa!). Ganta oppii myös vankilan erikoissäännön - jokainen voi tienata pisteitä, joiden avulla voi ostaa parempaa ruokaa, ym. Niinpä hän päättää osallistua hengenvaaralliseen kujajuoksuun Shiron kanssa, jonka palkintona on 100 000 pistettä voittajalle (ja osallistujille herkkuleipää). Ganta saa kuitenkin kalkkiviivoilla tietää, että hänen pitäisi kuolemaantuomittuna syödä vankilan omia "karkkeja", jotka estävät kaulapannan erittämää myrkkyä tappamasta häntä. Valitettavasti näitä karkkeja ei noin vain jaella kuolemaantuomituille, ja yhden kyseisen karkin hinta sattuu juuri olemaan 100 000 pistettä!

Deadman Wonderlandin portti ja Makinan nahkasaapas

Alussa tarina etenee edelläkuvatulla tavalla - Ganta tuntee itsensä usein mitättömäksi, yksinäiseksi ja Deadman Wonderland on täynnä outoja asioita sekä ihmisiä. Kuitenkin samalla Ganta on jo matkalla muutokseen, sillä Punainen Mies upotti Gantan rintaan oudon timantin, joka antaa Gantalle kyvyn kontrolloida oman verensä liikkeitä. Todellisuudessa tämä siis tarkoittaa, että Ganta osaa ampua kehonsa haavasta veriammuksen (joka myöhemmin nimetään Ganta Guniksi!). Lopulta Gantalle selviää, mikä on Deadman Wonderlandin karmiva totuus: vankilan ytimessä on sektori G, jossa Deadmanit (Gantan kaltaiset verikontrolloijat) taistelevat toisiaan vastaan Carnival Corpse -nimisessä kehäottelussa. Nämä ottelut johtavat yleensä joko kuolemaan, tai hävinneen Deadmanin jonkin ruuminosan irroitukseen. Vankilan johtaja on erityisen kiinnostunut näistä osista, mutta syytä en tässä arvostelussa paljasta. Lukekaa itse lisää!

Vaikka Deadman Wonderland tuntuu välillä perinteiseltä shounen-sarjalta (erilaiset taikavoimat, taitojen eli voimatasojen nousu, eeppiset taistelut, ym.) ei se silti ole mitenkään huono sarja. Usein taisteluiden välissä (ja niiden aikana) pohditaan syntyjä syviä, jotka sopivat sarjan eri hahmoihin hyvin. Ainiin ja itse hahmoista - tämän erikoisempaa joukkoa tuskin on nähty sitten One Piecen! On transua, yksisilmäistä pahapoikaa, yandere-tyttöä, ahmattia, jne. ja heillä kaikilla on erilaiset veritaidot...-voimat... mitä ovatkaan. Gantan omakohtaisesti suurin trauma kuitenkin liittyy ystäviin ja ystävyyteen, ja tämän katalystinä toimivat lähes koko ajan sekä kuolleet koulukaverit, että uuden ystävät kuten Shiro. Tämä ystävien puolustaminen sopii Gantalle ihan hyvin, vaikka sitä ehkä vähän turhaan toitotetaankin - kyllähän me kaikki tiedämme, että ystävät ovat tärkeitä.

Toinen eräänlainen teema sarjassa on sohvafilosofia-ajatuksissani ollut aikuistuminen, mutta tämä tapahtuu vain metaforisesti. Ganta menettää lapsuudenystävänsä, koska näin aikuistuessa usein käy. Hänet sysätään Deadman Wonderlandiin, aikuisuuteen, joka on uusi ja outo todellisuus Gantalle. Vankilanhoitaja, neiti Makina, toteaakin Gantalle heti alussa:"Todellisuus on absurdia", joka mielestäni kuvaakin aika hyvin miltä aikuisten maailma voi lapsen silmissä näyttää.

Lopulta Ganta kohtaa muut Deadmanit, jotka tuntuvat aluksi tavallisia rikollisiakin töykeimmiltä ja inhottavimmilta ihmisiltä. Kun Ganta taistelee ja kasvaa henkisesti, hän kuitenkin ystävystyy monien Deadmanien kanssa - heistä tulee hänen "aikuisiän" ystäviään, työtovereita, joista hän aikoo pitää kiinni. Samalla aikuistuvan Gantan pelkona on, että todellisuus ei muutu - hän pelkää jäävänsä ikuisesti vangiksi Deadman Wonderlandiin, tai paetessaan hän jäisi normaalin arjen vangiksi. Gantan uskon horjuessa hänen uudet ystävänsä antavat hänelle inspiraatiota ja voimia voittaa nämä pelot, ja näin Ganta jälleen kasvaa ihmisenä lisää. Noh, näitä metaforia löytyisi rutkasti lisääkin, esimerkiksi Gantan ja Shiron välisestä suhteesta, mutta luultavasti jatkan tätä pohdiskelua jossain toisessa blogauksessa lisää, jos ihmisiä kiinnostaa!

tl;dr - Deadman Wonderland on hieno scifikauhubattleshounen, jonka lukemiseen ei mene kahta iltaa kauempaa. Oikea asenne ja oikeanlaista musiikkia taustalle ja chapterit lukuun, MARS!

>ilmeeni jatkuvasti

PS. tässä vaikkapa esimerkkiä taistelukohtauksiin sopivasta biisistä, mutta kyllä te teidän biisinne tiedätte, mikä sopii ja mikä ei!

Hey Stalker...

Näin Stalker-hahmoa cosplayanneena (miten toi sana kirjotetaan?), S.T.A.L.K.E.R. CoP -peliä pelanneena, Stalker-kirjan lukeneena ja Andrei Tarkovskyn Stalker-elokuvan nähneenä voisin pitää itseäni jo aika hyvänä Stalker-tietäjänä, joten voisin hiukan ehkä tiivistää mistä tämänkaltaisessa stalkeroinnissa on kyse, ja mikä siinä kiehtoo.

Stalker on henkilö, joka tekee vierailuja erikoiselle alueelle, Zonelle. Zone on siitä erikoinen alue, että siellä on outoja ja vaarallisia anomalioita (voimakkaita gravitaatiokenttiä ym.) jotka voivat vaihdella paikkaa aina päivästä riippuen. Kuitenkin alueelta on tärkeintä käydä hakemassa yhtä outoja artefakteja, jotka voivat esim. antaa loputonta virtaa akkuihin ym. sähkölaitteisiin, parantaa haavoja, pidentää elinaikaa, tai vaikka olla "vain" ikiliikkujia. Yleensä Zonelle meneminen on myös kiellettyä: kirjassa sekä elokuvassa miliisit yrittävät useasti tappaa alueen reunoilta (tai sisäpuolelta) havaittuja Stalkereita. Call of Pripyat -pelissä Stalkerit elävät koko ajan Zonella, eikä sieltä ole tarkoitus poistua kuin kuolleena tai artefakteilla rikastuneena. Kirjassa Zonella käyvät myös hyvin varustautuneet tiedemiehet Stalkereiden lisäksi, jotka yrittävät ymmärtää kaikkia outoja ilmiöitä ja tutkia artifakteja. Huomattavaa on myös se, että kirjassa ja elokuvassa Zone on syntynyt (luultavasti) avaruusolioiden vierailun takia, kun taas pelisarjassa Zone on syntynyt Tshernobylin alueelle erään tieteellisen kokeen epäonnistuttua.

Stalkerit ovat yleensä aika epätoivoisia ihmisiä, ja Zonelta löytyvien artifaktien avulla rikastuminen on yleensä viimeinen keino onnistua elämässä. Tilannetta voisi verrata vaikka entisajan Klondyken kultaryntäykseen, jonne monet ihmiset lähtivät rahankiilto silmissä, mutta harva rikastui tai palasi elossa kotiin. Zone myös vaikuttaa stalkereihin: kirjassa päähenkilön lapsi muistuttaa karvaista ihmistyttöä, joka lopulta regressoituu apinamaiseksi myös käyttäytymiseltään. Päähenkilö itse kokee kävellessään tien yli kohtauksen, jossa hän näkee erittäin todentuntuisia muotoja joiden värit vaihtuvat, ja hän haistaa tuhansia eri tuoksuja muutaman sekunnin ajan. Trippin balls ilman trippiaineita, näin sanoakseni. Kaikissa eri Stalker-tarinoissa on mukana myös Wish Granter, joka täyttäisi toivojan salaiset toiveet. Kirjassa Wish Granterina toimii kultainen pallo, elokuvassa huone ja pelisarjassa Monoliitti. Yleensä kuitenkin nämä toiveet toteutuvat erilaisina, kuin toivoja itse tahtoisi. Syynä joko se, että tämä mystinen "lampun henki" lukee ihmisen sydämessä olevat salaiset toiveet tai se, että toivekone tahallaan muokkaa toiveesta erilaisen, kuin mitä toivoja olisi halunnut (esim. ikuisen elämän toivominen muuttaa ihmisen metallipatsaaksi). Stalkerit ovat siis eräänlainen sekoitus epätoivoa, seikkailuhenkeä ja ihmismäistä uteliaisuutta, jotka yleensä pyrkivät saavuttamaan enemmän ja enemmän Zonen avulla. Todettava kuitenkin on, että näin ei juuri koskaan käy, vaan stalker joko kuolee anomaliaan tai jää rikastumatta...

>ilmeeni, kun paras anomalia koskaan

Elokuva on kerronnaltaan ja tulkinnaltaan kaikkein erilaisin, vaikka siinäkin lähtökohta on perin stalkermainen: köyhä stalker yrittää rikastua viemällä ihmisiä toiveita täyttävään huoneeseen, joka on jossain Zonen uumenissa. Tarkovsky maalaa Zonesta itsensä näköisen - tunnelma on rauhallinen, lähes unenomainen, ja veden liikkumista nähdään paljon vesiputouksissa, lammikoissa ym. Tarinan alkaessa Stalker on itsevarma, kun taas hänen kumppaninsa Kirjailija ja Professori ovat epävarmoja saavuttaessa Zonelle. Lopulta hahmot kuitenkin kehittyvät niin, että kun olisi aika astua toiveita täyttävään huoneeseen niin sekä Professori että Kirjailija ovat kasvaneet henkisesti vahvemmiksi, kun taas Stalker on heikko ja pelokas. Professori ja Kirjailija ymmärtävät, etteivät tarvitse huonetta mihinkään, kun taas Stalker ei voi tuntea itseään missään muualla tärkeäksi, kuin opastamalla ihmisiä Zonella. Artefaktejakaan ei elokuvassa näytetä, ja anomalioita taitaa olla kaksi - kolme. Tärkeintä ei siis ole se, mitä ruudulla näennäisesti tapahtuu, vaan se, mitä tapahtuu henkilöhahmojen sisällä! Kirjan ja pelisarjan kaksi suurinta eroa ovat Zonen sijainti (kirjassa näitä alienien alueita on kuusi, ja pelissähän seikkailemme Tshernobylissä) sekä suhtautuminen aseisiin: kirjassa aseiden vieminen Zonelle on iso tabu (päähenkilö jopa kysyy toveriltaan: ketä aiot sillä aseellasi ampua?) kun taas pelissä aseistautuminen on itsestäänselvyys ryöstelijöitä ja mutantteja vastaan.

Jokainen eri inkarnaatio Stalker-aiheesta on mielestäni todella mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen. Luultavasti kiehtovin asia koko Stalker-sagassa ei ole Stalkerit, vaan Zone - mystinen alue, josta kukaan ei tunnu tietävän ikinä juuri mitään, mutta sinne on silti mentävä. Kirjassa painotetaan paljon sitä, miten ihmisten ja avaruusolioiden kohtaaminen on kuin tienvarsipiknik, jossa ihmiset kipittivät nopeasti metsään piiloon ja vierailijat jättivät jälkeensä "roskia" hujan hajan tienpientareelle. Itselleni suurin kysymys tämän kaiken jälkeen on:"uskaltaisinko itse mennä Zonelle, ja paljonko artifakteja pystyisin kantamaan ulos ennen kuin väistämätön anomalia minut tappaisi?" :3

jos en palaa pian, tulkaa hakemaan!

PS. Stalker-musiikkia taustalle soimaan!

Hiton magneetit...

...miten ne toimivat? Magneetit toimivat siten, että magneetin toinen pää varautuu negatiiviseksi ja toinen positiiviseksi, elektronien järjestyksen ansiosta. Positiivinen pää vetää puoleensa negatiivista ja hylkii puolestaan toista positiivista päätä kohdattaessa. Kaksi ääripäätä vetää toisiaan puoleensa. Aika viileä juttu, jäbä...

Ihmisiä kiinnostavat ääripäät eri elämän asioissa. Ihmissuhteiden kohdalla tämä on helppo ymmärtää: toinen vaikuttaa vähän mystiseltä ja jännittävältä, koska on niin erilainen kuin itse. Miesten ja naisten välinen fyysinen ero on jo luonnollisesti itsessään kiinnostavaa. Jatkaen näistä lapsellisesta, mutta toki hyödyllisistä, esimerkeistä eteenpäin huomaamme, että ääripäät eivät liity ainoastaan meihin, vaan kaikkeen. Kuuma ja kylmä viehättävät meitä vuodenaikojen ja mieltymysten mukaan. Musta ja valkoinen ovat aina suosittuja värejä - vierekkäin ne ovat vielä parempia, vaikkapa raitasukissa :3.

Elämän ja kuoleman kontrasti on jatkuvasti ihmiselämässä läsnä. Ilman kuolemaa tuskin olisi mielekästä elämää, ja ilman elämää ei voi mikään loppua kuolemalla. Carl von Clausewitz tiivisti asian hienosti Sodankäynnistä-kirjassaan:"Sota on elämää puhtaimmillaan, koska sodassa ihmisen elämästä on karsittu kaikki turha pois, paitsi kuolema." Siihen Carl-veikkonen ei puuttunut, onko sota loppujen lopulta hyvä vai huono asia, emmekä mekään. Ja siinä taas eräs kontrasti, hyvä ja paha. Jopa tutkimustuloksissa meitä useinmiten kiinnostavat ne piikit ja aallonpohjat, joita käppyrät voivat meille tarjota - keskimääräinen usein jää huomiotta. Ääripäät, ja varsinkin niiden vaihtelut, tuovat siis ihmiselämään tietynlaisen sisällön, vaikka emme sitä usein edes ajattele. Ilman näiden erilaisten hyvien ja huonojen aikojen vaihtelua tuskin tuntisimme iloa, surua tai juuri muutakaan.

Ääripäät eivät liity ainoastaan ihmisten elämään, vaan kaikkeen olevaan. Kylmää ja kuumaa jo sivuttiin - atomien liike-energian määrää siis käytännössä. Atomin sisällä protonit ovat isoja verrattuna kiertäviin elektroneihin. Molekyylit ovat atomeja isompia, ihmiset puolestaan molekyylejä isompia ja niin edelleen. Suurten ja pienten asioiden vuorottelu jatkuu avaruuden äärettömyyteen asti. Ääripäät riippuvat siis joskus jopa siitä, minkä tai kenen kannalta tarkastelemme asioita. Kaiken olevan erilaiset vaihtelut muodostavat lopulta äärettömän syklin, jossa kaksi asiaa vaihtelevat toistensa suhteen. Tämä on ehkä suurin luonnonlaki, jota ei voi käytännössä mitata eikä nähdä - Muutos ja sen ääretön potentiaali.

Vaikka jokaisen ihmisen elämä ja teot ovat rajallisia, niin silti jokaisessa meissä on äärettömyyden potentiaali. Sisäistä tahtoa ja rohkeutta ei voi tuhota kukaan muu, kuin ihminen itse. Keho voi tuhoutua, mutta murtumatonta tahtoa ei voi poistaa, estää eikä hävittää - ääretön potentiaali on pysäyttämätön! Vaikka historia muistaa hyvin nämä elämän voittajat, niin silti joka päivä voimme nähdä edellä kävelleiden, tavallisten ihmisten ja muun elävien olentojen tahtotilan. Ilman edellisten ääretöntä potentiaalia muutokseen ei Maapallo olisi sellainen kiva paikka, kuin nyt :). Suuri osa ihmiseen kuuluvista atomeista on muodostunut tähtien ytimessä, tätäkin jännää asiaa voi aika-ajoin pohtia...

Hell yeah, magneetit. Kertokaa filosofisia mielipiteitänne ja kumotkaa minun lapselliset väitteet, niin saadaan keskustelua käyntiin :3. Sainpa ainakin tekosyyn mainita raitasukat blogitekstissä!

Kuva liittyy, ilmeeni ja mielipiteeni koko tekstistä: